sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Tampereen kisat

Terve!
Ollaan tällä hetkellä junassa matkalla Ouluun. Lähdettiin perjantaina klo 11.57 junalla kohti Tampereen kilpasarjojen SM-kilpailuja. Matka sujui tosi muksusti koekirjojen parissa. Saavuttiin hotellille ajoissa ja mentiin syömää hotellin ravintolaan. Syönnin jälkee käytiin kaupassa ja ruvettiin hyvissä ajoin nukkumaan.

Herättiin aamulla puoli seittemän aikoihin ja alettiin laittelee hiuksia ja meikkejä. Aamupalan jälkeen mentiin hallille ja ruvettiin lämppäämään. Lämpätessä Miian jalka kolahti seinään. Onneksi ei tapahtunut mitään vakavaa. Harkka ei mennyt ihan putkeen. Laskut oli vähän hukassa ja Mariannan nilkka meni vinksin vonksin. Siinä sitten tuli pieni paniikki kaikilla ettei pystytä jatkamaan kilpailua, koska suoritus oli jo kisojen alkuvaiheessa. Mutta onneksi Marianna pysty kisaamaan :) Ennen kisasuoritusta lämmittelytilassa tapahtui törmäys (taas) , jossa Viivin jalka osui Miiaan ja tarvittiin kylmäpussia jälleen kerran. Kisasuoritus oli epävarma ja tuli hölmöjä virheitä. Pisteet oli yhteensä 16.95 eli tekninen 3.90, taiteellinen 4,75 ja suoritus 8.30, eikä oltu tyytyväisiä. Lähdettiin hotellille syömään ja odottamaan sijoitusta. Finaalipaikka oli hiuskarvan varassa, mutta pienellä erolla jäätiin sijalle 16. Illalla katsottiin Suomi-Slovakia peli ja mentiin nukkumaan.

Aamulla saatiin nukkua yheksään ja aamupalan jälkeen mentii katsomaan kisoja. Niiden loputtua lähettiin juna-asemalle. Jouduttii vaihtamaa Kokkolassa junaa, koska junassa oli jarruvika. Kohta ollaan takasin Oulussa :)

Nyt meillä on viikon loma harkoista eli viikon päästä nähhään taas ! (:(:

torstai 5. toukokuuta 2011

KISAT ! :)

Rosellet starttaa huomenna 11.57 kohti Tamperetta. Kauden viimeiset kisat edessä. Ohjelmaa on nyt hiottu, viimeistelty ja ilmaisua katsottu, pukuja on koristeltu ja fiksailtu. Kaikki valmiina huomiseen lähtöön. Sunnuntaina takaisin Ouluun. Kuvia ja lisää kuulumisia kisojen jälkeen ! :) TSEMPPIÄ KAIKILLE KISOIHIN !! :)