lauantai 24. joulukuuta 2011

Rosellet toivottaa kaikille ihanaa ja rentouttavaa joulun aikaa, sekä iloista uutta vuotta 2012 !! :)

lauantai 17. joulukuuta 2011

Joulunäytöksessä (-:

Keskiviikkona esitettiin meijän 'Joulun neiet' ohjelma seuran joulunäytöksessä. Ohjelma oli meijän valkkujen Reetan ja Lauran käsialaa ja Hanna näki ohjelman vasta näytöksessä!


tälläytymistä ennen kenraalia









Jäädään joululomalle sunnuntaina ja jatketaan kevään ohjelman treenamista tammikuussa 6 tytön kokoonpanolla, kun Salla tuli uutena meijän joukkueeseen! (-: Lomalle on suunniteltu omatoimisen treenamisen lisäksi totaalilomaa (:

Hyvää Joulua!

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Pikkujoulut

Vietettiin perjantaina joukkueen pikkujoulua keilaamisen merkeissä.
Täyskaatoja tuli jonkun verran ja kun me muut levähdettiin, niin Miia pelasi sillä välin kahdella radalla. :D
Pauliinalle ja Miialle tuli tasapeli, sekä Miia heitti jalan alta täyskaadon !



kaikki omalla tyylillään (:


Keilaamisen jälkeen mentiin Pannuun syömään (:
Jouduttiin odottaa laskua pitkään mutta muuten ruoka oli tosi hyvää !


Lopuksi valmentajien kuva (:
Reetta, Hanna ja Laura




torstai 24. marraskuuta 2011

Turistimatka Kokkolaan!

Lauantaiaamuna lähdettiin koko joukkueen voimin kannustamaan TULn joukkuevoimistelukisoja Kokkolaan, jossa meidän oli alunperin tarkoitus itsekkin kilpailla. Juna-asemalla piti olla jo 6.20, siksi joillaki jäi yöunet vähäisimmäksi kuin muilla (; Noin kolmen tunnin matka meni nopeasti väsyneissä ja vähän nälkäisissäki merkeissä.

Kun saavuttiin Kokkolaan suunnitelmissa oli pieni shoppailusessio ennen kisapaikalle lähtemistä! Kaupat oli kuitenkin kiinni vielä, niin päätettiin mennä syömään terveellinen aamupala Arnoldsille!

Kun oltiin kaikki syöty omat donitsit, ja vähän päälle, lähettiin Siwan kautta vaateostoksille reiluksi tunniksi (: Iida ja Pauliina innostui kokeilemaan talven päähinemuotia (muodissa vai ei ?! )

Kun sitten päästiin kisahalille, siirryttiin suoraan katsomoon ja varattiin paikat ylimmältä riviltä ja 'leirittäydyttii' sinne. Jouduttiin lähtemään kesken kisojen, koska junat ei oottele! (: Ennen junaan astumista käytiin kuitenki syömässä hesellä maittavat päivälliset.


Hannalla oli eväänä paleltunut banaani, jota me tytöt ei oltas syöty. Hanna vakuutti että se oli kuitenkin ihan hyvä ja syötävä ! :D

Onnittelut kaikille Kokkolan mitalisteille ja muillekkin joukkueilla hienoista suorituksista ! (:

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

syysloma !!

Heippa kaikki, me ollaan syyslomalla tää viikko.. ;)) Pientä lepoa, paikkojen huoltamista ja rentoutumista..
Liikkuvuustestit oli tuossa hetki sitten --> parannuksia, muutaman sentin huonontumia ja samoja lukemia.
Niiden pohjalta teimme uudet liikkuvuusharjoitteet kotiin osittain itse ja osittain Hannan suunnittelemana. Niitä teemme kuitenki tämänkin viikon (:
KIITOS PALJON TYTÖILLE LAHJAKORTISTA, JONKA SAIN RIPPILAHJAKSI. KÄVÄSIN TÄNÄÄN OSTAMASSA IHANAN SNÖN KAULAKORUN (synttäreille sopivasti...) !! pistän pari kuvaa ja kiiitos vielä paljon !!! (:

-miia (:

perjantai 14. lokakuuta 2011

Tässä pieni postaus tästä syksystä, joka on sisältänyt kaikenlaista.

Ensinnäkin valmentaja kokoonpano on kokenut hieman muutoksia: Eeva ei enää valmenna meitä, mutta olemme saaneet kaksi uutta valmentajaa Reetan ja Lauran Hannan avuksi. (:

Sitten vähän ikävämpää uutista. Mulla meni tässä puolitoista kuukautta sitten polvi. Kävin lääkärissä ja koitin selvittää mikä siinä on kun ei suoristunut kunnolla. Kävin sitten magneettikuvauksissa ja polvesta löytyi nivelkierukan repeämä, joka vaati leikkausta.. Pari viikkoa sitten kävin leikkauksessa, joka tehtiin tähystämällä. Nyt polven kuntoutuminen on jo hyvällä mallilla ja ehkä tässä pikkuhiljaa voin aloittaa reenaamisen pitkän tauon jälkeen.
 Meidän oli kuitenkin tehtävä päätös tästä syksystä ja kisoista.. Ekat kisathan ois tässä muutaman viikon päästä. Mutta päätimme kuitenkin olla osallistumatta syksyn kilpailuihin, sillä jalkani toipumista ei voitu arvioida. Enkä olisi kahden kuukauden melkeempä totaalisen reeniloman jälkeen ihan heti kilpailukunnossa..ja neljällä tytöllä on vähän ikävämpi kilpailla..
Emme kuitenkaan heitä hukkaan tätä syksyä, jonka aiomme käyttää liikkeiden vahvistamiseen, uuden opetteluun, voiman ja liikkuvuuden lisääntymiseen sekä perusvoimisteluun. Aiomme aloittaa myös vapaaohjelman teon normaalia aiemmin. (:
Olemmekin saaneet uusia tuulia kun Reetta ja Laura ovat opettaneet jonkin verran uusia liikkeitä, niiden nimiä ja uutta näkemystä.

Eihän se helppoa ollut että niin paljon työtä ohjelman eteen meni hukkaan, mutta kyllähän siinä ohjelmaa tehdessä harjoitutettiin liikkeitä, yhdenaikaisuutta sekä muuta hyödyllistä. Harmi kyllä, mutta täytyy vain hyväksyä, että tälläistä voi sattua sitä haluamatta..

Suunnitteilla tälle syksylle on kuitenki mukavaa puuhaa: reenejä tietenkin, eri lajejen kokeilua --> hieman eri muotoista liikkumista voimistelun vastapainoksi (mm. uintia, zumbaa, seinäkiipeilyä..), joukkueilta --> tutustumista Reettaan ja Lauraan sekä yhteistä aikaa :), mahdollinen visiitti Kokkolassa Tullin kilpailuissa.

Parin viikon sisällä uudistuu myös hieman reenivaatteet.. Tilattiin Piruetilta ''minishortsit'' joiden alle sukkikset. Kokeiltiin eilen mallikokoa. Pitää aloittaa pieni totuttelu niihin monen vuoden yli polven yltävien trikoiden käytön jälkeen, mutta jospa niihin tottuu. Eilen Pauliina sai jo tuon mallikoon käyttöön ja tuumittiin että jalat näyttää lihaksikkaimmalta ja pidemmiltä niissä.. :D
Liikkuvuustesti on mahdollisesti sunnuntaina --> parannuksiaparannuksia.. ;)) jää nähtäväksi !!

Vietämme syyslomaa viikon 43, joka on myös koulusta lomaa. Muuten kuitenkin reenamme tämänkin syksyn täysillä ;)

Mukavaa syksyä kaikille ja tsemppiä muille joukkueille ohjelman pariin !! (:
-Miia

lauantai 17. syyskuuta 2011

Leiri 10.-11.9

Viime viikonloppuna Rosellet ja meidän seuran muita joukkueita oli Linnanmaalla JV-leirillä (: Lauantaina leiri alkoi yhteisellä alotuksella kymmeneltä, johon osallistui kaikki joukkueet. Sen jälkeen hajaannuttiin ympäri hallia. Leirillä hiottiin ohjelmaa sekä saatiin ohjelmasta pienet puuttuvat kohdat poistettua ja ohjelma tuli valmiiksi loppuasentoon saakka. Molempina päivinä lopetettiin kuuden maissa. Sunnuntaina leirin päätti 'leirinäytös', jossa me esitettiin "Missä Muruseni On"- ohjelma, joka oli alunperin suunniteltu Hannan häihin (: Leiriin kuului myös draamaa + balettitunnit kumpanakin päivänä.


Tässä viikonlopun kuvasaldoa! Meijän Miia toiminu kuvaajana (-:





Yhteiseltä baletti-tunnilta Solariksen kanssa

Hieman väsynyttä meininkiä ruoan jälkeen :--)





Loppuverkka leirin muitten joukkueden kanssa

lauantai 27. elokuuta 2011

Eilen vietimme viimein kauden päättäjäiset, jotka jäivät kesän alussa pitämättä :D kävimme siis Movie Dinerissä jäätelöllä, banana split vei voiton ! ;)


Maanantaina meillä alkaa syksyn uudet salivuorot ja harjoituksia on maanantaina, keskiviikkona, torstaina ja sunnuntaina !

Uusi kausi, uudet kujeet ;)

maanantai 22. elokuuta 2011

Tässä vähän postausta kuluneilta kahdelta viikolta. :)

Siis keskiviikkona 10.päivä oltiin yhteensä kuusi tuntia halilla tehopäivän merkeissä. Silloin hiottiin ohjelmaa, tehtiin muutoksia ja korjattiin vanhaa. Energiaa piti hakea ruokataolla, joka meni tottakai mukavissa merkeissä !




Seuraavana maanantaina mentiin ennen harkkoja suunnittelemaan vanhempien reenejä. Tällön piti myös tankata vähän energiaa pienellä banaanihetkellä. ;)

Juomapullot täyteen ja reenaamaan ;)

Tässä muutamia otoksia ohjelmasta...


Reenien päätteeksi matot rullalle !

Vanhempien reenit oli sunnuntaina 14.päivä. Mukaan reenaamaan tuli kaikkien äidit. (jostain syystä isejä ei saatu houkuteltua mukaan..) Reenit meni mukavasti, saatiin hikeä pintaan ja äideillä kokemusta voimistelusta !

Kuluneilla viikoilla suoritettiin myös lihaskunto- ja liikkuvuustestit. Jotkut liikkeet olivat edistyneet ja jotkut ottaneet hieman takapakkia kesäloman aikana, mutta eiköhän kaikki korjaannu entiselleen ja parempaan päin tämänhetkisellä peruskuntokaudella (:
Tässä kuvassa Iitu testauttaa käsien liikkuvuutta (:

Viime viikolla muisteltiin tuttua voimistelu/tanssi koreografiaa Hannan häistä helmikuulta, eli Missä muruseni on :) Pengoimme esiin tutut mekkoset ja puimme ne ylle lauantaina, jolloin kävimme esiintymässä Iitun mummun syntymäipäivillä niissä merkeissä. Marianna ei päässyt mukaan mökkireissun vuoksi, mutta onneksi koreografia oli helppo muokata meille lopuille :)


Pukuhuoneessa on aina aikaa hoopoilla .... :) Pauliina linssin takana ;)


Viimeviikolla saimme uudet kotivenyttelyt, joita teemme neljä kertaa viikossa. Peruskuntokaudella kehitämme myös erityisesti lihaskuntoa ja perusvoimistelua kuten jalkatekniikkaa ja vartaloita.

Reipasta viikkoa kaikille blogin lukijoille ! :)

ps. vastaamme mielellämme kysymyyksiin ja muihin !! :)