perjantai 10. helmikuuta 2012

Kuulumisia! (-:

Blogi on elellyt hiljaiseloa uuden vuoden jälkeen, joten nyt hieman kuulumisia tältä keväältä (:
Tätä kevättä on odotettu sillä pääsemme kisamatolle taas pitkän tauon jälkeen! Ollaan treenattu koreografin tekemää ohjelmaa ahkerasti ja se alkaaki jo näyttää paremmalta.
Viime sunnuntaina oli luvassa tehopäivä, jolloin hiottiin ohjelmaa oikein urakalla kisakuntoon. Ikellä ja mulla oli mukava kävelymatka urkkatalolle ennen leiriä ja melkein osattiin suorinta reittiä sinne, kun Iitu valitsi meijän reitin (;
Puvuista ollaan nähty suunnitelma, kangasnäytteet tsekattu läpi ja pukukankaat tilattu (:
Keväällä kisataan kaksissa kisoissa, aluekisoissa sekä SM-kisoissa.
Käytiin tsekkaamassa Pohjois-Suomen Svoli-Show viiden tytön voimin 28.tammikuuta (: