perjantai 14. joulukuuta 2012

Kisakausi avattu!


Eilen saatiin vihdoin startattua kisakausi Haukiputaan Jatulissa aluekisojen merkeissä! Hallille saavuttiin 7.50 suht virkeissä meiningeissä, valmiina kisaamaan sitten viime kevään. (: Aloitettiin lämppäämään harkkasuoritusta varten 8 aikaan kisahallin ollessa vielä hiljainen. Hyvien lämmittelyjen jälkeen tehtiin ohjelman vartalot, tasapainot ja hypyt.
Harkkasuoritus oli vaikeahko, ilmaisua tarvittaisiin lisää paljon kisasuoritukseen. Lisäksi 2 rajan ylitystä jäi vaivaamaan.
Harkan jälkeen siirryttiin katsomoon laittamaan hiuksia, meikkejä ja tekemään keskeneräisiä pukuja.

Kun oltiin valmiita lähdettiin syömään maukasta kisaruokaa. Valittiin tietenki reitiksi sulanu jääkenttä ja upottiin sitte sinne! ♥ Toiset pääty syömään sukat märkinä, toiset ei (; Syönnin jälkeen hiletettiin meidän hiukset ja valmistauduttiin marssiin.



Meikkailuja jatkettiin marssin jälkeen

Lilojen kannustuksen jälkeen aloitettiin lämppääminen ensimmäistä kisasuoritusta varten! Pian oli aika kiskasta puvut päälle ja siirtyä harjoitustilaan kahden muun joukkueen kanssa. Tehtiin ohjelman taito-osia ja tehtiin kokoinainen naamalla, jotta saataisiin sitä ilmaisua sinne tuomareiden eteen! (:


joukkueen uusin tulokas!

Kisasuoritus oli hyvä, pieniä virheitä lukuun ottamatta ja ilmaisu oli kohdallaan! Oltiin tyytyväisiä, tästä pistetään vaan vieläki paremmaksi. Kisoissa oli pisteytyksissä tiukka linja, emmekä asettaneet mitään suurempia tavoitteita. Pisteitä saatiin 3,20 3,26 8,03 yht. 14,49, jotka olivat harmittavan alhaiset, mutta ylsivät toiseen sijaan ja hopea mitaleihin! Onnea myös Nurmon Jymyn Jumppareiden Blexialle ja KNV:n Ameliélle!





Kauden pääkisat häämöttää ens viikonloppuna Jyväskylässä!

3 kommenttia: